Uutisia

  • Eskolle ja Suville SM-pitkiltä kultaa!

    Viikonloppuna suunnistettiin SM-pitkät matkat Karjaalla (R1) ja Jyväskylässä (R2). Karjaalla suunnistivat yleiset sarjat ja siitä nuoremmat sekä vastaavasti Jyväskylässä yli 35-vuotiaat.

    Viimeinen leimaus ja sitten maaliinKarjaalla D15-sarjan 4,0 km:n matkalla Suvi Heittola saavutti SM-kultaa, jättäen toiseksi tullutta Niina Hulkkosta 51 sekuntia. Alun pienten haparointien jälkeen Suvi nousi kuudennella rastilla johtoon ja piti johtonsa maaliin saakka. D18-sarjassa Piia Latva-Kiskola sijoittui 34. sijalle ja H20-sarjassa Lauri Nuuttila sijalle 33. Yleisen sarjan miehet putosivat harmittavasti lauantain karsinnassa niukasti B-finaaliin. Sunnuntaina Sergei Gorokhov oli B-finaalin 15., hänelle vajaa kaksi minuutia hävinnyt Ville Uitto oli 24. ja Jarno Kallio-Könnö oli sijalla 27. H21B4-sarjassa Ville Hämäläinen sijoittui sijalle 9.

    Jyväskylässä sarjassa H40, Esko Ylikangas rutisti lopussa tarvittavan eron muihin ja leimasi maalissa yhdeksän sekunnin turvin SM-kultaa. Alkumatkalla H40-sarjan kärkiaikoja kulkenut Matti Vainionpää joutui antautumaan lopussa mitallisijojen ulkopuolelle, neljänneksi. Esa Kurki sijoittui samassa sarjassa sijalle 11. Sarjaporrasta ylempänä H45-sarjassa Esa Kuoppala sijoittui mukavasti yhdeksännelle sijalle. Naisten suurimmat odotukset kohdistuivat D40- ja D45-sarjoissa suunnistaneille Teresa Kollaselle ja Outi Ala-Kasarille. Sunnuntain finaalissa molemmat ylsivät hienosti kuudensiksi sarjoissaan, Maarika Taipaluksen sijoittuessa D40-sarjassa sijalle 15. D35-sarjassa Kati Fränti suunnisti sijalle 21. ja H70-sarjassa Pentti Haanpää sijalle 38.

  • Suvista KLL:n mestari ja Veera hienosti kuudes!

    Koululiikuntaliiton suunnistusmestaruuskilpailut pidettiin perjantaina Ikaalisissa 1545 nuoren suunnistajan voimin. Kesän helteistä ei ollut kuin muisto jäljellä - kisa käytiin koleassa ja hieman sateisessakin syyssäässä, mutta ainakin happea oli ilmassa. Kurikasta olimme saaneet kasaan yhdeksän suunnistuskärpäsen puremaa nuorta suunnistajaa, pienen mutta sitäkin iskukykyisemmän joukkueen.

    Suvi KLL:llaKurikkalaisten suurimmat odotukset kohdistuivat viime vuoden pronssimitalistiin Suvi Heittolaan. Suvi osallistui seitsemänsiin KLL:n kisoihinsa, kaikkia aikaisempia hän on jossain vaiheessa kisaa johtanut, mutta menettänyt mahdollisuutensa kärkeen pienten tai suurten virheiden vuoksi. Perjantaina käydyssä henkilökohtaisessa D15-sarjan 4,2 km matkalla Suvi hallitsi hyvin hermonsa. Hän johti toiselta rastilta maaliin saakka ja lunasti kirkkaimman mitalin 1.26 min erolla toisena tulleeseen vantaalaiseen Pihkaniskojen Niina Hulkkoseen. Aikaa Suvi käytti matkaan 29.23, mikä tekee kilometriajaksi 6.59 eli ei Suvi ole tainnut pahemmin ehtiä matkalla mustikoita syömään. Samassa sarjassa suunnistanut Jasmin Mukkala sijoittui mukavasti 30. sijalle 70 tytön joukosta.

    D14 sarjassa Veera Koski-Säntti suunnisti upeasti kuudenneksi 81:n suunnistajan joukosta. Ilman paria alkumatkasta tullutta pummia Veera olisi taistellut vieläkin paremmista sijoista, mutta kaikesta huolimatta Veera voi olla päivätyöhönsä tyytyväinen, sillä taakse jäi monta kilpailun ennakkosuosikkia.

    H17 sarjassa kurikkalaisilla oli lukumäärältään runsain osanotto. Sarjassa suunnisti 3 nuorta miestä, joista kylläkin kaksi edustaa ainakin vielä Suunta-Jurvaa. Flunssainen Tomi Närvä suunnisti hienosti kymmenenneksi, vaikka joutuikin antamaan sairastumisensa vuoksi melkoisesti tasoitusta kilpakumppaneilleen. Terveenä hän olisi todennäköisesti kamppaillut palkintosijoista. Samassa sarjassa Eero Markkila ylsi sijalle 39. ja Janne Puntila sijalle 43.

    H15 sarjassa Elias Keski-Lusa suunnisti sijalle 60. ja H14 sarjassa Henri Tuisku sijalle 54. sekä sarjassa D13 Jessica Kuntola sijalle 82.

  • Rasti-Kurikka paras E-P:n joukkueista Nuorten Jukolassa

    RasKun ykkösjoukkue teki joukkueena tasaisen suorituksen Tampereen Kaupissa juostussa Nuorten Jukolan viestissä. Joukkeessa juoksivat Jonna Kulmala, Suvi Heittola, Veera Koski-Säntti, Henri Tuisku, Elli-Noora Koskela, Piia Latva-Kiskola ja Jussi Virnala. Eli olimme matkassa hyvin tyttöpainotteisella joukkueella. Lähes jokaiselle tuli pientä virhettä osuudellaan mutta kukaan ei sortunut pahoihin pummailuihin. Parhaita suorituksia joukkueessa olivat Suvin yli 50 sijan parannus poikien kakkososuudella ja Elli-Nooran 7 nopein osuusaika omalla osuudellaan. Maalissa totesimme hieman yllättäin olevamme alueen paras joukkue.

    Saimme matkaan myös kakkosjoukkueen vahvistettuna Essi Ylipelkolalla. Kaksi ensimmäistä osuutta sujui hieman tahmeasti mutta sitten tuli kelpo suorituksia. Eero Markkila pääsi ankkuriosuudelle sijalla 128, mutta hyvin mennyt juoksu päättyi harmilliseen kömmähdykseen. Eero juoksi yleisörastilta suoraan viimeiselle ja n kilometrin loppulenkki jäi tekemättä ja seurauksena oli joukkueen hylkäys. Kakkosjoukkeen kokoonpano oli Jesse Mukkala, Elias Keski-Lusa, Jessica Kuntola, Lauri Rinta-Piirto, Julia Kuusela, Essi Ylipelkola ja Eero Markkila.

    Kaupin maasto ja radat olivat selvästi vaativampia mitä Nujussa viimevuosina on ollut tarjolla. Tästä johtuen erot joukkueiden välillä muodostuivat aika suuriksi heti alkuosuuksista lähtien.

    Nuorten Jukolassa Tampereen Kaupissa

Vanhempia uutisia

Kuvagalleria

Yhteistyössä

Powered by Etomite CMS.