Kurikan naisille riemullinen voitto monien vaiheiden jälkeen maakuntaviestissä Jurvassa

Sateisena ja kylmänä sunnuntaina suunnistettu maakuntaviesti tarjosi vaiherikkaan kisan, jossa kärkipaikka vaihtui yllätyksellisesti kisan aikana. Kurikan 1.joukkueessa juoksi kolme Rasti-Kurikan naista sekä yksi Jalasjärven Jalaksen suunnistaja. Pässilän maasto oli monelle vähemmän suunnistaneelle haasteellinen, monella joukkueella oli vaikeuksia löytää rasteja ihanneajassa.

Vaasa heilutteli tahtipuikkoa alkuosuuksilla Satu Tuomiston tuodessa 1.osuudelta viestin lähes 5 minuutin johdossa seuraavaan. Kurikan aloittaja, Kati Savinainen, saapui ensimmäiseltä osuudelta hienosti neljäntenä vaihtoon, eron Vaasaan ollessa 5:15 min.

Toiselle osuudelle kipaisi Jalaksen Eija Kujala tavoittelemaan kilpasiskojen selkiä kiinni. Yksi rasti jäi epähuomiossa häneltä melkein käymättä, mutta onneksi toista suunnistajaa neuvoessa Eija huomasikin etenevänsä väärälle rastille. Paluu takaisin oikealle rastille vei ylimääräistä aikaa arviolta yli 5 minuuttia, jonka vuoksi vaihdossa sijoitus putosi yhdeksänneksi.

Vaikka erot kärkeen alkoivatkin olla jo isot, oli Pässilän maasto tehnyt tepposen jo niin monelle, ettei kirvestä vielä kannattanut heittää kaivoon. Varsinkaan, kun kolmatta osuutta lähti juoksemaan luotettava suunnistaja Outi Ala-Kasari. Outi nosti hyvällä juoksullaan joukkueen seitsemänneksi, mutta eroa tässä vaiheessa johtaneeseen Lapuaan oli jo 13:13 min.

Ankkuri Suvi Heittola oli lämmittelyn aikana kuunnellut kisan selostajan kommentteja siitä, että kisan neljän kärki oli jo muilta joukkueilta auttamattomasti karussa. Suvi lähti kuitenkin tekemään omaa suoritustaan mielessään, että muutama selkä pitäisi kiinni ottaa. Selkiä alkoikin kisan loppukolmanneksella tulla vastaan yksi kerrallaan, kunnes Suvi tiesikin joukkueen olevan aika varmasti jo mitaleilla. Loppurasteilla kantaan iski Ilmajoen ankkuri, joka kiristi tahtiaan tajutessaan olevansa myös mitalitaistelussa.  Viimeisellä rastilla Ilmajoki ehti tuikata emittinsä lukulaitteeseen ensimmäisenä ja karkasi loppusuoralle. Suvi saapui maaliin toisena, mutta Ilmajoelta puuttuvan leiman vuoksi Kurikan joukkue nousi ensimmäiselle sijalle. Lähes virheetön ankkuriosuus toi Kurikan naisille pitkästä aikaa voiton kotiin.

Kurikan naisten 2. joukkue oli viestin 14. . Kolmosjoukkueeseen ei saatu täyttä joukkuetta jalkeille.

Miesten viestissä Kurikka 1 oli viides, 2.joukkue kymmenes ja 3.joukkue 18. Kurikka 1 johti ensimmäisen osuuden jälkeen viestiä Tomi Närvän hienon suunnistuksen myötä.

Kuvagalleria

Yhteistyössä

Powered by Etomite CMS.