Trail Run Kurikka – Polkujuoksut 2016

Yleistä: Polkujuoksutapahtuman suoritukset ovat verrattavissa iltarastisuorituksiin. Voit juosta voitosta tai kävellä nauttien luonnosta joko yksin tai perheen ja ystävien kanssa. Koska polulla olevat sammalet, juuret ja rakennetut rakenteet voivat olla liukkaita, niin varaudu pitävillä kengillä tai jos mahdollista nastapohjaisilla jalkineilla. Kiireettömästi taivaltavat voivat varautua vaatimattomammin. Juttu paikallislehdessä

Trail Run Kurikka Facebooksivut

 

Säännöt: Polkujuoksun tarkoituksena on juosta maastoon merkittyä polkua seuraten. Vahingossa reitiltä poistuneen osallistujan on palattava reitille siihen kohtaan, mistä poistui. Järjestäjillä on oikeus hylätä suoritus, jos osallistujan havaitaan oikaisevan reitiltä tai hän muutoin häiritsee kanssakilpailijoitten suoritusta. Jos EMIT-leimaus on käytössä niin jokaisella “rastilla” on leimattava.

Vastuu: Polkujuoksuihin osallistuvia ei ole vakuutettu järjestäjien toimesta. Jokainen osallistuu omalla vastuullaan, ja on velvollinen auttamaan muita kanssakilpailijoita tarvittaessa. Liikenteen joukossa ja teiden ylityksissä noudatetaan erityistä varovaisuutta ja yleisiä liikennesääntöjä. Yhteyshenkilön puhelinnumero on käytössä myös kilpailun aikana.

 

8.10.2016       Samuli Paulaharjun Polku (ent. Karhunpolku), Kurikka, Kampinkylä

4.2km kartta 12.2km kartta Tulokset Väliajat

Lähtöpaikka:Männistö (Selkätie 90). Matkat 5 km ja 12 km. Ilmoittautuminen paikanpäällä. Reitillä on käytössä EMIT-leimaus. Lainaemittejä saatavilla. Lähtöikkuna klo 10.00-12.00.

Reitti: Reitti kulkee vastapäivään Samuli Paulaharjun luontopolkua. Alkumatka on nousuvoittoista ja maastoltaan raskaampaa ylittäen molemmat Karhuvuoret ja Lehtivuoret. Viimeiset kilometrit ovat loivaa alamäkeä vauhdikasta vauhdikkaalla ajouralla ja hiekkatiellä. Luontopolun ajoittaisesta epäselvyydestä johtuen reitti on merkattu nauhoilla ja lisäkyltityksin.

Osallistumismaksu 5€/hlö (EPSU-kortti ei käytössä). Alle 20 vuotiaat maksutta. Ei ennakkoilmoittautumista. Yhteyshenkilö: Niko Savinainen, 0400 273 960

 

15.10.2016 Kärjenmäen polku, Jalasjärvi https://sites.google.com/site/kaerkitrailrun/ 

 

22.10.2016       Pässilänvuori Trail Run, Kurikka, Tainuskylä http://suuntajurva.wixsite.com/passilatrailrun

5.11.2016        Ketunlenkki, Kurikka keskusta: Kartat 5km, 9km Tulokset Väliajat

Lähtöpaikka: Kotoplassi (Linjatie 55). Matkat 5 km ja 9 km. Ilmoittautuminen paikanpäällä. Reitillä on käytössä EMIT-leimaus. Lainaemittejä on tarjolla iltarastien tapaan. Lähtöikkuna klo 10.00-12.00.

Reitti: Reitti kulkee Kurikan keskustan läheisyydessä sijaitsevaa luontoreittiä ja siihen liittyviä metsäpolkuja pitkin. Maastopohja on vaihtelevaa, mutta pääosin hyvä kulkuista metsäpolkua. Muutama lyhyempi metsäpolkuja yhdistävä väli kulkee rakennettuja ajoväyliä pitkin. Risteyskohdat on merkitty kyltein ja reitin varrella on tasaisin välimatkoin nauhoja.

Osallistumismaksu 5€/hlö (EPSU-kortti ei käytössä). Alle 20 vuotiaat maksutta. Ei ennakkoilmoittautumista.

Yhteyshenkilö: Marko Taipalus, 040 527 3801

 

26.11.2016 Nuijapolku, Kurikka, Tuiskula Alustava kartta Tulokset Väliajat

Lähtöpaikka: Kärrymies (Tuiskulansuora 31) Matkat 4.5km ja 14.5 km. Ilmoittautuminen paikanpäällä. Reitillä on käytössä EMIT-leimaus. Lainaemittejä saatavilla. Lähtöikkuna klo 10.00-12.00.

Reitti: Reitti kulkee pääosin Nuijapolku -nimistä luontopolkua pitkin. Tasaiset osuudet ovat hyväkulkuista hiekkatietä ja peltoa. Reitti sijaitsee Meskaisvuoren, Pikku Santavuoren ja Santavuoren maastoissa, joten korkeuseroakin löytyy. Luontopolun ajoittaisesta epäselvyydestä, johtuen reitti on merkattu nauhoilla ja lisäkyltityksin.

Osallistumismaksu 5€/hlö (EPSU-kortti ei käytössä). Alle 20 vuotiaat maksutta. Ei ennakkoilmoittautumista.

Yhteyshenkilö: Tapani Vähämaa 0500 429 294.

3.12.2016     Korvenjotos, Kurikka, Korvenkylä Kartta Tulokset Väliajat

Lähtöpaikka: Ailasali (Hakunintie 331).

lmoittautuminen paikan päällä. Reitillä on käytössä EMIT-leimaus. Lainaemittejä on tarjolla iltarastien tapaan. Reitin voi kiertää omaa vauhtiaan klo 10.00-12.00 välisenä aikana. Taukopaikoilla on mahdollisuus syödä omia eväitä.

Reitti: Matkat 4.3 km punainen reitti (punaiset nauhat), 7.0 km oikeanpuoleinen keltainen reitti (keltaiset nauhat) ja 13.8 km vasen + oikea keltainen reitti (keltaiset nauhat), kävelijöillä mahdollisuus valita myös vapaavalintainen reitti. Lyhin reitti kulkee Korven laavun, Niskalan kotieläintilan (Hakupeikon majan), Kallionpään kodan/laavun sekä Matin laavun kautta. Lapsiperheille ja kävelijöille on runsaasti levähdyspaikkoja. Pisin reitti käy myös Juurinmäessä ja Hakunin hiihtokeskuksessa. Reitit on merkitty maastoon nauhoin ja kyltein. Arvontapalkintona klo 10-12 välillä ilmoittautuneiden kesken arvotaan 6 kg:n luuton kinkku. Arvonnassa onni suosi Tomi Närvää.

Osallistumismaksu 5€/hlö (EPSU-kortti ei käytössä). Alle 20 vuotiaat maksutta. Ei ennakkoilmoittautumista.

Yhteyshenkilö: Juhani Eilola, 044 577 4374