Suunnistuksen Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakuntaviesti Kurikassa su 23.8.2020
Kohta suunnistetaan Kurikan metsissä!
Perinteinen suunnistuksen maakuntaviesti lähestyy.
Järjestäjien odotukset joukkueiden määristä ylittyi, kun miehiä on tulossa 22 ja naisia 21 joukkuetta. Ensimmäistä kertaa kokeiltava nuorisoviesti yllätti myös, kun mukaan on tulossa jopa 35 joukkuetta. Tämä on hienoa!
Se kertoo siitä, että suunnistuksella menee hyvin ja erityisesti työ lasten ja nuorten suunnistusharrastuksen parissa on hyvässä vauhdissa ja lupaa hyvää tulevaisuuteen.
Kannustetaan lapsia ja nuoria iloisin mielin kilpailupäivänä!Jo tässä vaiheessa iso kiitos Kurikan kaupungille, kartta-alueen maanomistajille ja yhteistyökumppaneille tapahtuman mahdollistamisesta ja mukana olosta. Kiitos myös kaikille talkoolaisille/kökkäväelle, joita on lukuisa määrä, yli 50 henkilöä. Yhdessä tämäkin tehdään.
Kiitos tietenkin myös kaikille kunnille ja suunnistus seuroille näin monen joukkueen keräämisestä kilpailuun mukaan.Kilpailupäivänä on huomioitava yleiset viranomaisohjeet turvallisuudesta (pidetään mm. turvavälit kunnossa, käytetään käsidesiä eikä tulla kipeänä kilpailupaikalle). Tarkemmat ohjeet löytyvät thl.fi ja Suunnistusliiton ohjeet sivuilta ssl.fi.
Tervetuloa suunnistamaan Kurikkaan sunnuntaina 23.8.2020!
Kilpailunjohtaja
Kati Närvä
Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan kuntien välinen suunnistuksen maakuntaviesti kilpaillaan Kurikassa sunnuntaina 23.8.2020. Viesti suunnistetaan Käräjävuoren vaativissa maastoissa ja kilpailukeskuksena toimii Ikarin teollisuusalue. Kilpailussa suunnistetaan miesten 6-osuuksinen ja naisten 4-osuuksinen viestikilpailu sekä uutena kisailuna 3-osuuksinen nuorisoviesti sekaviestinä. Lisäksi maakuntaviestien yhteisajoissa kilpaillaan parhaimman kunnan pokaalista.
Kisakeskuksen välittömässä läheisyydessä on hyväkulkuinen Kuparikallio polkuverkostoineen, mikä mahdollistaa nuorisoviestiin soveltuvat rasti- ja tukireitit sekä maakuntaviestin lyhyille osuuksille suunnistuksellisesti hieman helpommat radat. Maakuntaviestissä on ensikäytössä Kimmo Viertolan käsialaa oleva suunnistuskartta
Aikataulu:
10:00 Nuorisoviestin lähtö
12:00 Naisten viestin lähtö
12:15 Miesten viestin lähtö
Palkintojenjaot pian sarjojen maaliintulojen jälkeen.
- Kilpailuinfo ja säännöt:
- Maakuntaviestin säännöt
- Kilpailuohjeet
- Tävlingsdirektiv
- Kilpailukeskuskartta
- Valvojan lausunto
- Ratamestarin lausunto
- Ilmoittautuneet joukkueet
- Täällä voit seurata kisoja:
- Facebook-sivut
- GPS-seurattavat joukkueet
- KurikkaLive
#tsemppivideoita Suvi Heittola, Tomi Närvä, Fredrik Portin, Aleksi Niemi, Elias Kuukka,
Vinkit rasti- ja tukireiteille