Ratamestarin lausunto

Am-pitkät, vaativa ja laaja suunnistusalue, ”vanha kartta” ja sadistinen luonne. Mielenkiintoisen haastava tehtävä laatia radat tähän kisaan.
Am-pitkillä jos missä pitää mielestäni tarjota pitkiä rastivälejä monin eri reitinvalintamahdollisuuksin. Tätä perusajatusta olen pyrkinyt noudattamaan ratoja laatiessani. Pisimmillä radoilla on tarjolla lähes 4 km:n rastiväli. Toki sekaan sopii lyhyitä ja suunnistuksellisesti vaativampia rastivälejä. Karhuvuoren kartan pahimpia paikkoja olen pyrkinyt kiertämään ratoja laadittaessa ja itse Karhuvuorelta maisemia pääsee ihailemaan vain H 21 sarjalaiset.
Oman leimansa kilpailuun tuo 4 vuotta vanha kartta. Hakkuita maastossa on tehty, mutta rastipisteiden lähettyvillä niitä ei ole. Suuremman ongelman voi tehdä karttaan merkityt aukeat tai puoliavoimet alueet rehevillä alueilla. Rastipisteiden asettelussa ja ratojen laadinnassa nämä seikat on huomioitu ja niiden vaikutus pyritty minimoimaan. Lähtöpaikalla olevaan karttaan uudet hakkuuaukot on merkitty.
Alueen kauden viimeisessä kisassa tarjolla selkeää perussuunnistusta ja pitkiä rastivälejä reitinvalintoineen. Radat ja kilpailun ajankohta sopivat hyvin myös talven kisoihin kuntoa hioville hiihtosuunnistajille ja hiihtäjille.

Esa Kuoppala
Ratamestari

 

Yhteistyössä:

Lisää mielekkyyttä liikuntaan