VALVOJAN LAUSUNTO

Luomaistenkallion maasto on Pohjoisessa olevan Palonkylän ja Etelässä olevan Santavuoren välissä, niin sijainnilliseti kuin maastollisestikin.
Aluetta halkoo Kurikan Santavuorelta - Seinäjoen Jouppilanvuorelle ulottuva vaellusreittti "Ilkan polku" ja reitin yksi laavuista sijaitsee korkeimmalla paikalla.

Maastollisesti alue on kolmijakoinen, nautittavaa kallioaluetta, lakeuksien metsä - suotyyppiä ja taas pienipiirteisempää kallioaluetta.
Juoksiuvauhti tulee olemaan ripeää, mutta avonaisella kallioalueella(kin) rastit on silti sijoitettu silti suunnistettaviin paikkoihin.

Kartta on uunituore kartoitus ja painos. Kevään metsänhoidolliset työt ovat tuoneet muutamia uusia metsätraktoriuria ja kasvuston rajat ovat hieman
erinäköisiä kevätauringossa. Kaiken kaikkiaan kartta on suunnistettavan selkeä.

Kisaorganisaatio on monessa kisassa "keitetty" ja eiköhän homma pelaa. Ratojen koejuoksussa on varmaankin kellotettu vertailukelposiset pohja-ajat

Sää meinasi kiusata, mutta viikonlopuksi on luvattu aurinkoista ja kaunista säätä

Suunnistuksellia hetkiä
Antti Lepistö
RaJu