Matkakertomus Simpsiön Jukolasta

Valmistautuminen: Puoliltapäivin
verryttelylenkki ja ruokailu.
Verrytellessä juoksu ei ole yhtä helppoa kuin
muutama päivä aiemmin,
mutta uskon jalkojen tokenevan iltaan
mennessä.Kisapaikalla
verrytellessä päivän tahmeus on tiessään ja
raskulainenkin tuntee
itsensä oikein virkiäksi viilenevässä kesäillassa.
Lähtöalueella
mallikartan tutkiskelua ja huomaan uusia aukkoja olevan
kartalla
suunnistusta helpottamassa. Lähtöä odotellessa mieli on
levollinen,
koska ennenkin on tultu kärjen tuntumassa eikä ensimmäistä
kertaa olla
pappia kyydissä.

K-1. Ajolinjat K:lle olin katsellut
etukäteen, mutta silti saan huonon
lähtökiihdytyksen ja koen yhden lievän
taklauksen. Lähdin eturivistä,
mutta tiellä edelläni on ainakin 200
suunnistajaa. Rynnin, mutta
ohittaminen on toivotonta. Hyppään tieltä
metsään ja etenen suunnalla
kohti rastia. Suo, avokallio, suora kuvioraja
ja kumpare ovat helppoja
paikannettavia ja etenen kohti rastia. Rastille
tulee muitakin, mutta
useimmat jatkavat leimaamatta ohi rastin
ylärinteeseen.

1-2: Pururadan ylitys ja vilkaisu taakse. Perääni olen
saanut MS
Parman Matti Koiviston. Muita ei näy eikä edellä ole ketään.
Missä ne
200 nyt ovat? Alussa ajaudun hieman suunnitelmaani alemmaksi.

Sähkölinjan ylitys ja suon rantaan polulle, jossa minun ja oikealta

tulevan letkan tiet yhtyvät. Kaverilla, jonka selässä lukee Stora Tuna

IK, on kovasti menohaluja, kun rynnii vähän väliä ulkorataa muiden

edelle. Suurpiirteistä ja pelkistettyä suunnistusta kohti rastia,
jonne
suokaistaletta seuraten on helppo osata. Leimaan rastilla toisena.

2-3:
Suunnalla rastia kohti. Vastaan tulee rasti 152, jonka saan
sijoitettua
kartalle. Rastille lievä kaarros ylärinteen kautta ja
kokonaista yhden
käyrän turha nousu.

3-4: Suunnalla nelosta kohti. Vastaan tulee
suunnistajia, jotka ovat
menossa omalle hajonnalleen tai sitten ovat
tehneet pienen pummin.
Hajonnat yhtyvät. Kiersin alussa ulkoradan, minkä
seurauksena
neloselle ehtii pari-kolmekymmentä miestä ennen
minua.

4-8: TV-rasti, välillä letkajuoksua porukan mukana ja välillä
taas
omille rasteille ja toinen TV-rasti. Edellä TuSsia, Terää ynnä muuta.

Päätän hieman parantaa asemiani nähdäkseni paremmin kärjen liikkeet.

Ville ehtii TV-rastille vähän ennen minua.

8-9: Pääosa porukasta
menee alemmas. Jatkan aukkoja ja kallioita
lukien rastia kohti. Näen lipun,
koodi ei täsmää. Olen kartalla ja
jatkan eteenpäin. Epävarma olo, edessä
kallio, olen rastiympyrässä ja
tässä ihan lähellä sen pitäisi olla. Samassa
Ville tulee rastilta ja
kertoo 154:n olevan tuossa takana. Tieto rastin
sijainnista tuli
pyytämättä ja yllätyksenä, kuten eräälle entiselle
pääministerille
aikoinaan?

9-10: Alamäkeen kalliota pitkin 170:lle.
?Onko se siellä?, joku
kyselee takanani. En vastaa takaisin ja kaveri
kaikkoaa omille
teilleen; taisi olla hänellä eri hajonta. Kalliolta
metsään, matkalla
näen yhden väärän lipun, mutta kyllä se 170 täytyy tuolla
kuusten
katveessa olla?

10-11: Vauhdilla alamäkeen ja muutama selkä
näkyviin. Lamppu päälle
kuusikossa ja ohitusyritys ? tuloksena kompurointia
ja turvalleen
sammalikkoon. Rastilla leimaan muutaman sekunnin Villen
jälkeen.
Tilanne näyttää hyvältä: Edellä on alle kymmenen miestä ja kärki
näkyy.

11-12: Aukon yli kohti seuraavaa. Rasti on pienipiirteisellä
alueella,
mutta onnistun ennakoimaan tulevaa. Koodi 33 täsmää minulle,
mutta ei
kaikille muille rastille tuleville.

12-13-14: Pieni juna
muodostuu. Veturina Södertälje ja kyydissä VeVen
Jonne Lehto, toinen
Södertälje ja minä. Rasti 13 on sama. Tämän
jälkeen Jonne Lehto ryhtyy
konduktööriksi ja tarkistaa matkaliput.
Seuraava on Lehdolla on eri kuin
mulla. Ruotsalaisten huutelut
sekoittuvat risujen katkeiluun, mutta ei
kuulosta minun
trettiofyyraltani. Rinteessä hylkään muut ja käännän
vasemmalle omaa
lippua kohti. Alue on vaikeaa, mutta olen kartalla
tasaisella alueella
ja rastin takana on pomminvarmana stopparina
laskettelurinne, josta
ehkä näkisi rastille. Silti tulee pientä kuprua ja
vielä rastinotossa
onnistun kiertämään turhaan yhden kumpareen enkä osaa
pudottaa suoraan
rastinotkoon.

15-16-17: Laskettelurinnettä. Lasken
edellä olevia. Laskutoimitukseen
riittäisivät yhden käden sormet, kun olen
itse se viides. TV kuvaa
mäen päältä. Täältä tullaan, mahtavat olla
raskulaiset
kilpailukeskuksessa täpinöissään.

17-18-19: Rinnerasti.
Saan notkosta kiinni ja pudotan lipulle. Muutama
muu vähän haparoi. Rastin
jälkeen pari kaveria vetää purskaa pitkin,
mutta minua ei huvittaisi.
Hyppään metsään ja niin tekevät ne kaksi
muutakin. Ennen rastia edellä
olevat aloittavat ihmettelyn.
Ruotsalainen haluaa ennen rastia kammeta
oikealle. Rykmentin mies
sanoo jotakin kalliosta. En jää ihmettelemään,
koska omat
suunnitelmani ovat selvillä ja jatkan lipulle. Muut jäivät ja
leimaan
yksin. Luulen muilla olleen eri hajonnan, mutta kartan tutkiskelu

viestin jälkeen kertoo, että rasti 171 oli kaikilla.

19-20: Kärjessä.
Hörppään urheilujuomaa. Alkuun pururataa, sitten
metsään. Takana tuleva
tavoittaa, mutta ei tule perääni vaan jatkaa
pururataa. Voisin lyödä lisää
vauhtia koneeseen, mutta päätän ottaa
varmasti. Ennen sähkölinjaa
pari-kolme lamppua lähestyy vasemmalta ja
tiemme yhtyvät. ?Rasti-Kurikka
toisena?, kuiskaa Virkiän rastimies
puhelimeensa.

20-21: Sodertälje
vetää. Seuraan.

21-22: Södertäljen mies kiskoo pururataa pitkin. Oman
rastin sijainti
kuitenkin käskee siirtymään pois pururadalta ja saan
perääni letkan.
Rastin lähellä kuvioraja on maastossa epäselvä, mutta
mielikuvitusta
käyttämällä saan kartan täsmäämään ja samassa lippu jo
näkyy. Takaa
tulee joukkueita, mutta monet juoksevat rastini kautta
leimaamatta ja
jatkavat omalleen.

22-23: Vauhdilla kohti seuraavaa.
Fyysisesti on iskettävä, mutta rasti
otettava varmasti. Ennakoin pientä
suota ja kalliota. Notkelma
sekoittaa pasmani, kun luulen sitä suonotkoksi.
Yhtä sekaisin taitavat
olla Stora Tonan ja Södertäljen pasmat. Nousen
kumpareelle, jossa on
väärä rasti. Muut menevät vasemmalle. Tiputan alas,
näen heijastimen
ja säntään sitä kohti. Pettymys on suuri, kun kiven
vieressä onkin
vain keppi iankaikkisen vanhoine heijastinnauhoineen eikä
rastia näy
missään. Samassa saan itseni paikannettua ja säntään ison kiven
ja
kallion vierestä kohti rastia. Rastilla leimaan ekana.

23-24:
Täysillä alamäkeen viimeistä kohti. On pakko ottaa sija yksi
plakkariin,
sillä tämä tarjous tuskin toistuu. Korviin kantautuu
kuuluttajan arvailu:
onko kärjessä Södertälje vaiko pohjalaisvärit ja
Rasti-Kurikka. Odottakaas,
kohta näette, minä tiedän jo! Meno maistuu
makealle ja jos saisin viestin
jälkeen palata johonkin ohikiitävään
hetkeen takaisin, palaisin tähän.
Koodintarkistus, leima ja pellolle.
Mieli on ihmeen tyyni, vaikka ympärillä
myrskyää. Tutut ja
tuntemattomat kannustavat. Äänekkäin on Esa Kurki, joka
viitoituksen
varrella ei ole pysyä nahoissaan. Vauhtia tuntuu löytyvän,
mutta
maalileimauksen jälkeen alkaa hapottaa ja Stora Tuna ryntää ohi taas

kerran ja nappaa kartan ennen minua. No, maalileimauksesta alkoi

seuraavan osuuden aika kulua, sori vaan Masa?

Viestin jälkeen on
haastattelua toisensa perään. Tukka ei varmasti ole
hyvin, räkää on
poskella ja tuskin puhun kovinkaan viisaita. Mutta
väliäkö hällä, tälle
suoritukselle ei tarvitse puhumalla luoda
lisäarvoa. Voi veljet, mikä
reissu!