Kilpailuohjeet

Vuoden 2014 SM-pyöräsuunnistuksen keskimatka 13.09. Kurikan keskustassa ja pariviesti 14.09. Ilmajoen Koskenkorvalla.

Säännöt

Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjän antamia kilpailuohjeita.

Kilpailun johto

Kilpailun johtaja Erkki Aaltonen
Ratamestari Aulis Hahtola
Tulospalvelu Juha Uitto
Tiedottaja Leena Ojala
Ratavalvoja Timo Laurila (JaJa)
TA Pauli Anttila (SSL)
Tuomarineuvoston pj. Heikki Linna (RasKe)
Jäsen Lasse Peltola (SuJu)
Jäsen Marja Erkkilä (RaJu)

Liikennesäännöt

Kilpailijan on noudatettava yleisiä liikennesääntöjä liikkuessaan muun liikenteen kanssa yhteisillä kulkuväylillä. Kohtaavat kilpailijat väistävät toisiaan oikealta. Kilpailijan on kehotuksesta väistettävä takaa tulevaa nopeampaa kilpailijaa. Noudata erityistä varovaisuutta yleisten teiden ylityksissä ja risteysalueilla. Alikulkutunneleissa ajetaan oikeaa puolta JONOSSA. Järjestäjä asettaa muutaman liikenteenvalvojan, heidän ohjeitaan kilpailijoiden tulee noudattaa.

 

KESKIMATKA

Maasto

Kilpailumaastosta löytyy niin hitaita pikkupolkuja, kuin nopeita kyläteitä, joissa osasta on asfalttipäällyste. Ratojen loppupuolella käväistään teollisuusalueella. Pisimmille radoille löytyy sopivasti myös korkeuseroa ( yli 60m). Kilpailualueella liikkuu kilpailun aikana ajoneuvoja, jotka kilpailijoiden tulee huomioida, muistakaa liikennesäännöt. Oikominen on sallittua muualla, paitsi kielletyillä alueilla, muista pyörä on oltava aina mukana.

Rastit

Mallirasti on kilpailukeskuksessa. Rastit sijaitsevat uran vieressä. Leimasinlaite on rastilipun yläpuolella. Leimasinlaitteen yläosassa on rastitunnus, jonka korkeus on 3 cm.

Kartta

Kilpailukartan mittakaava on 1: 12 500 sarjoilla H21, H20, H18, H16, H35, H40, H45, H50, H55, H60, D21 ja D20 muilla 1 : 10 000. Kartanvaihto on sarjoilla H21, H20, H35 ja D21 , kaikilla kolme (3) karttaa, jotka on nidottu yhteen ja ne saa lähdössä. Seuraavalla karttalehdellä rastien numerointi jatkuu järjestyksessä eteenpäin. Keskimatkan karttojen koko on A4. Rastimääritteitä ei ole , rastitunnus on rastinumeron perässä (esim. 10-120).

Lähtö

Lähtöpaikalle on matkaa 2,5 km pääosin kevyenliikenteen väylää (asfaltti), ole varovainen tienylityksissä. Viitoitus sini-valkoinen, viitoitusta on noudatettava. Lähdössä ei ole WC.

Lähtö tapahtuu seuraavasti:
– 4 min. kutsutaan lähtöruutuun
– 3 min. nollataan EmiTag-kortti
– 2 min. kilpailija voi tutustua mallikarttaan
– 1 min. kilpailija saa ottaa kartan

Verryttely

Verryttely/lämmittely on sallittua lähtöön johtavalla ajoväylällä.

Maali

Viimeiseltä rastilta on viitoitus maaliin. Kilpailijan ajaessa maalilinjan yli hänen kilpailuaikansa kirjautuu automaattisesti. Maali suljetaan lauantaina klo 18.00.

Keskeyttäneet

Keskeyttäneiden kilpailijoiden on ilmoittauduttava maalissa.

Leimausjärjestelmä

Leimausjärjestelmä on EmiTag. Kilpailija, joka ei ole ilmoittanut kilpailukorttinsa (ranneke) numeroa, varataan vuokrakortti, joka on noudettavissa infosta hintaan 5 €/päivä. Tutustu leimaukseen kilpailukeskuksen mallirastilla. Jos osallistut vain lauantain kilpailuun, muista palauttaa vuokrakortti, palauttamattomasta vuokrakortista peritään 90 €:n maksu.

Kilpailunumerot

Kilpailunumerot on noudettavissa infon vierestä. Kiinnitystarvikkeina käytetään nippusiteitä, jotka ovat samassa paikassa. Numerot kerätään pois maalin jälkeen, palauttamattomasta numerosta peritään 10 €.

Palkinnot

Keskimatkan kilpailussa jaetaan mitalit kunkin sarjan kolmelle parhaalle. Sarjoissa H/D21, H/D20, H/D18 ja H/D16 plaketit si-joille 4-10 sijoittuneille, muissa sarjoissa sijoille 4-6. Voittajat palkitaan myös kunniapalkinnoin.

Matkat

Sarja Matka Rastien
suoraan/lyh.uraa määrä
     
H21 12,3/18,2 14
H20 9,5/12,8 11
H18 8,0/11,8 8
H16 6,6/8,7 8
H35 9,5/12,8 11
H40 8,0/11,8 8
H45 8,0/11,8 8
H50 7,5/10,8 9
H55 7,5/10,8 9
H60 6,6/8,7 8
H65 5,8/8,6 8
H70 4,5/7,1 6
H75 3,6/5,4 7
D21 9,5/12,8 11
D20 6,6/8,7 8
D18 5,8/8,6 8
D16 4,5/7,1 6
D35 5,8/8,6 8
D40 5,8/8,6 8
D45 3,8/6,2 6
D50 3,8/6,2 6
D55 3,6/5,4 7
D60 3,6/5,4 7
D65 3,6/5,4 7

 

PARIVIESTI

Maasto

Viestikilpailun maasto on asutuskeskuksessa, jota rikkoo muutamat polkuiset metsäalueet, useat monttu- ja teollisuusalueet. Korkeuserot ovat vähäisiä, ne syntyvät lähinnä monttualueilla. Kilpailussa ajetaan välillä lujaa hiekka- ja asfalttiteitä ja rastit haetaan metsä-, monttu- ja teollisuusalueilta. Urat ovat kova- ja hyväpohjaisia, osasta heinikkoisia. Kilpailualueella liikkuu jonkin verran ajoneuvoja, jotka kilpailijoiden tulee huomioida, muistakaa liikennesäännöt. Alikulkutunneleissa ajetaan oikeanpuoleista kaistaa JONOSSA. Oikominen on sallittua muualla, paitsi kielletyillä alueilla.

Rastit

Mallirasti on kilpailukeskuksessa. Rastit ovat pääasiasiassa uran vieressä, paitsi muutama on rakennuksen vieressä ja yksi supassa. Leimasinlaite on rastilipun yläpuolella. Leimasinlaitteen yläosassa on rastitunnus , jonka korkeus 3 cm.

Kartta

Kilpailukartan mittakaava on 1: 7 500 kaikilla sarjoilla. Viestikarttojen koko on A4, paitsi H21-sarjan neljän (4) ensimmäisen osuuden kartat ovat kokoa 250 x 320. Karttaan on merkitty valtatie 3 kielletyksi alueeksi, sen voi alittaa kahdesta alikulkutunnelista. Valtatien vieressä oleva kevyenliikenteen väylä on merkitty mustalla, vaikka on asfalttipintainen ja on kilpailijoiden käytettävissä. Muutama tie-ja polkupätkä on merkitty kielletyksi, joita on noudatettava kilpailussa. Rastimääritteitä ei ole , rastitunnus on rastinumeron perässä (esim. 2-112). Maaliympyrät jätettiin pois luettavuuden vuoksi.

Lähtö

Lähtöalue on pp-kentän länsipäässä. Ensimmäisen ja toisen osuuden viestinviejien on kuljettava nollauspisteen kautta, nollaten kilpailukorttinsa (ranneke). Nollauspiste on merkitty kilpailukeskuskarttaan. Lähtöön kokoonnutaan 5 min ennen lähtöaikaa. Kartat jaetaan kilpailijoiden karttatelineen päälle väärinpäin. Kuulutuksen mukaan (1 min. ennen lähtöä) kartan saa kääntää ja asettaa karttatelineeseen. Lähtölaukauksen jälkeen ajetaan K-pisteen kautta kilpailumaastoon.

Lähdöt

Klo 9.00 H21
  9.05 H80 , D21
     
Klo 11.00 H20, D100, D120, D140
  11.05 H120, H16, D16, D80
  11.10 H100, H140, D20

Verryttely

Verryttely/lämmittely on sallittua lähtöalueella.

Vaihto/maali

Viimeiseltä rastilta on viitoitus vaihtoon/maaliin. Kun kilpailija ylittää maalilinjan hänen kilpailuaikansa kirjautuu automaattisesti. Vaihtoon tullaan vasenta linjaa ja maaliin oikeaa linjaa (linjat erotettu nauhalla). Varsinainen vaihto tapahtuu vaihtopuomilla käsikosketuksella. Lähtevä kilpailija ajaa karttatelineelle ja ottaa oman karttansa, jossa on myös K-piste. Mikäli toinen kilpailija on ottanut hänen karttansa, antaa toimitsija hänelle uuden kartan, aikahyvitystä ei tule. Vaihtoon tullut kilpailija menee leimantarkastukseen, kartan luovutukseen ja nollauspisteen kautta vaihtoalueelle.

Keskeyttäneen

Keskeyttäneiden joukkueiden on ilmoittauduttava maalissa.

Leimausjärjestelmä

Leimausjärjestelmä on EmiTag. Kilpailija, joka ei ole ilmoittanut kilpailukorttinsa (ranneke) numeroa, varataan vuokrakortti, jonka saa noutaa infosta vuokrahintaan 5 €/päivä. Tutustu leimaukseen mallirastilla kilpailukeskuksessa.
Muista palauttaa vuokrattu kilpailukortti kilpailun jälkeen, palauttamattomasta kilpailukortista veloitetaan 90 €.

Kilpailunumerot

Kilpailunumerot on noudettavissa infon vierestä. Kiinnitystarvikkeina käytetään nippusiteitä, jotka ovat samassa paikassa. Osuuksien 1,3 ja5 numerot ovat 1-99, osuuksien 2,4 ja 6 numerot ovat 201-299 (joukkueen nrot esim. 1 ja 201). D21 sarjan
numerot ovat 101-109 ja 151-159 ( joukkueen nrot esim. 101 ja 151) Maalin tulon jälkeen numerot kerätään pois, palauttamattomasta numerosta peritään 10 €.

Palkinnot

Viestissä jaetaan mitalit kunkin sarjan kolmelle parhaalle joukkueelle, plaketit sijoille 4-10 sijoittuneille sarjoissa H/D21, H/D20, H/D16. Voittajajoukkueille jaetaan myös kunniapalkinnot.

Matkat

Sarja Matka Rastien
suoraan/lyh.uraa määrä
     
H21 3,6-7,0/5,4-9,6 10-13
H20 3,6-4,6/5,4-7,2 8-10
H16 2,6-3,6/4,0-5,5 8-9
H80 3,6-4,6/5,4-7,2 8-10
H100 3,6-4,2/4,7-6,2 10-11
H120 3,6-4,2/4,7-6,2 10-11
H140 2,1-3,4/3,3-5,1 7-8
D21 3,6-4,2/4,7-6,2 10-11
D20 2,6-3,6/4,0-5,5 8-9
D16 2,1-3,4/3,3-5,1 7-8
D80 2,5-3,6/4,0-5,4 8-9
D100 2,6-3,6/4,0-5,5 8-9
D120 2,1-3,4/3,3-5,1 7-8
D140 2,0-3,4/3,2-5,1 7-8

Neljä ensimmäistä osuutta on matkan ylärajoilla ja kaksi viimeistä osuutta on matkan alarajolla.

Nautinnollisia hetkiä rasteilla

Rasti-Kurikka ry