Lakeuden viesti juostaan tutussa maastossa Santavuoren hiihtomajan toimiessa kisakeskuksena. Maasto on saanut aivan uutta ilmettä viimeaikoina ja siitä kiitos rakenteilla oleville tuulivoimaloille. Kartta on pääosin Silvennoisen 2010 sm-kisoihin tekemä, jota on seuran suunnistajien toimesta päivitetty. Pisimmät radat käyvät myös Fadejevin tekemällä sm-karsintakartalla jota on päivitelty enemmänkin.
Tuulivoimaloiden tulo alueelle rikkoo maastoa entistä enemmän. Maaston rikkonaisuuden takia rasteja radoilla on tavanomaista enemmän. Hajontaa radoilla ei aivan mahdottomasti ole. Pienemmillä osanottajamäärillä porukka hajoaa muutenkin ja viestin luonteeseen kuuluu mielestäni se että maastossa näkee saman osuuden juoksijoita.
Miesten viestissä ensimmäinen ja viimeinen osuus ovat lähes 8 km pitkiä mutta keskimmäinen osuus on lyhyempi eli n 6 km. Muissa sarjoissa osuudet ovat saman mittaisia. Tähän maastoon on helppo tehdä sopivia ratoja nuorille mutta pidemmillä radoilla on kuitenkin tarjolla vaativaa suunnistusta. Avokalliomaasto tarjoaa hyvän mahdollisuuden valmistautua tulevaan jukolaan ja ennen kaikkea vuoden päästä juostaviin SM-viesteihin.
Esa Kuoppala