Hakurastit ‐koko perheen liikuntatapahtumassa kierrettiin rasteja Kurikan keskustan hienoissa maisemissa.Suunnistuksen kuntotapahtuma järjestettiin lauantaina 8.6.2013 Kurikan keskustassa. Tapahtuma pidettiin osana vuotuista Haku Paalla ‐viikonloppua. Tapahtuma houkutteli mukaan noin 140 osallistujaa ja perinteiseen tapaan mukana oli paljon lapsiperheitä.Kesän vaihtelevat kelit pitivät järjestäjiä jännityksessä viimeiseen asti. Tapahtumaa edeltävällä viikolla sääennusteet vaihtuvat päivittäin. Kuitenkin viikonlopun aurinkoinen sää takasi, että tapahtumassa päästiin jälleen uuteen osallistujaennätykseen.Tapahtumasta saatu palaute oli positiivista. Erityistä kiitosta sai Eilolan Juhanin suunnittelema reitti, jossa sai monipuolisen kuvan Kurikan keskusta-alueen upeasta jokimaisemasta. Kurikassa keskustassa kolmannen kerran järjestettävät Hakurastit ovat muodostuneet perinteeksi ja useat osallistujat kehuivat odottavansa kesän Kurikka –lehteä, jossa Hakurastit julkaistaan. Osa osallistujista totesi, että on hienoa kiertää Kurikan keskustaa laajemmalti, koska usein keskustakäynnit rajoittuvat ”ovelta-ovelle” kauppareissuihin.Kehityskohteena maalialueen sijaintia tullaan miettimään tulevina vuosina, koska ex-tempore kuntoilijoita voisi hieno tapahtuma myös kiinnostaa.Hakurasteilla arvottiin perinteisesti lenkkarilahjakortti osallistuneiden kesken. Hakurastitapahtuma on järjestettiin yhteistyössä Kurikka –lehden ja Kurikan vapaa-aikatoimen kanssa. Niko Savinainen, vapaa-aikasuunnittelijaHakurastien arvonnan voittaja Marika Latvalan perhe nautti rastien kiertämisestä yhdessä. Kaikki neljä lasta olivat mukana, nuorin heistä vasta vuoden ikäinen. Rauhallinen etenemisvauhti ja ehkä liiankin lämmin keli rajoittivat matkantekoa, mutta vaaditut kuusi leimausta saatiin kerättyä kasaan. Allekirjoittanut on tavannut Latvalan perheen myös iltarasteilla, jossa pienin on keikkunut tyytyväisen näköisenä isänsä rinnalla. Vaihteeksi keskustassa kiertävä reitti oli mukava helppojen rastipisteiden takia, koska sitä voi kiertää myös rattaiden kanssa ja polkupyörällä.Myös iltarasteilla reittiä voi kiertää omaan tahtiin ja opettaa suunnistustaitoa aivan rauhassa omille lapsille, iltarasteilla ei tarvitse kisailla. Rasti-Kurikka järjestää myös suunnistuskouluja sekä lapsille että aikuisille.Juhani Eilola, Hakurastien ratamestari